SULKAPALLO

Sulkapallolla ja sen esilajeilla on pitkät juuret antiikin Kreikasta asti, mutta nykyaikaiseen pelimuotoon se on kehittynyt Englannissa 1800-luvun loppupuolella. Suomessa lajia on aloitettu pelaamaan 1944 alkaen. Pelin idea on yksinkertainen: pyri lyömään pallo vastustajan rajojen sisäpuolelle ilman, että vastustaja kykenee palauttamaan palloa enää takaisin. Vuodesta 2020 alkaen myös paralympialajina kilpailtu sulkapallo on ollut virallisena olympialajina jo vuodesta 1992 alkaen ja lajin suosio kasvaa vuosi vuodelta. Sulkapalloa voi pelata haastavasti kilpatasolla tai kuntoilulajina harrastetasolla. Suomessa sulkapallohalleja on noin 100 ja kenttiä niissä yhteensä 700.

Kenelle soveltuu?

Sulkapallo soveltuu kaikille, taitotasosta tai iästä huolimatta. Se kehittää etenkin tila-aika hahmotusta, tasapainoa, silmä-käsikoordinaatiota ja kestävyyttä. Kilpatasolla sulkapallo on erittäin nopea ja fyysisesti vaativa laji. Harrastemielessä tärkeintä on löytää itselleen sopivan tasoinen pelikaveri, jolloin harrastaminen mielekästä ja hauskaa. Sulkapalloa voi harrastaa kaksinpelinä, nelinpelinä, sekapelinä tai sovelletusti. Lajin tyypillisiä vammoja ovat alaraajoihin kohdistuvat venähdykset ja revähdykset, joita kuitenkin voidaan ennaltaehkäistä huolellisella lämmittelyllä ja harjoittelumäärän suunnittelulla.

Kustannukset?

Sulkapallo on todellinen säästölaji. Pelaamiseen tarvittavat varusteet ovat maila, pallo ja sisäpelikengät. Aloittelijan käyttöön soveltuvan mailan saa hankittua noin 30 eurolla, ja muovinen pallo kestää useita pelikertoja. Pelikenttien hinnastot vaihtelevat paikkakunnittain, mutta normaalisti yksittäinen kenttävaraus on noin 10-20e /h. Useat keskukset tarjoavat myös vakiovuoroja, jotka ovat usein yksittäisiä kenttävuoroja edullisempia tuntihinnaltaan.

Montako kertaa viikossa harrastetaan?

Sulkapalloa voi harrastaa ohjatusti ryhmässä, jolloin harjoittelukertoja on noin 1-2 / viikko. Omatoimisesti harjoittelussa tulee ottaa huomioon oma kuntotaso ja riittävä palautuminen harjoitusten välissä.

Hyvät puolet

  • Edullinen matalan kynnyksen mailapeli
  • Helppo päästä alkuun ja saada onnistumisen kokemuksia
  • Kontaktivapaa laji

Huonot puolet

  • Hyvän pelin aikaansaamiseksi vaatii samantasoisia pelikavereita
  • Tyypillisiä liikuntavammoja ovat alaraajoihin kohdistuvat venähdykset ja revähdykset
  • Kentät voivat olla tiettyihin kellonaikoihin hyvin ruuhkaisia ja vuoroja vaikea saada

Matala kynnys

Sulkapallo on parhaimmillaan rentoa, mutta haastavaa pelaamista oman tasoisen pelikaverin kanssa. Myös kilpatasolla tämä on huomioitu pitkällä perinteellä: Euroopassa ja Yhdysvalloissa on järjestetty säännöllisesti kilpailuja kaikissa ikäluokissa. Tämä on osaltaan vaikuttanut laajan ikähaitarin ja taitotason ylläpitämiseen lajin ympärillä.

Laji maailmalla

Sulkapallon englanninkielinen nimi ”Badminton” juontaa juurensa englantilaiselta maatilalta vuodelta 1873, jolloin pelattiin historian ensimmäinen ylöskirjattu sulkapallotapahtuma. Silloinen pelipaikka Badminton House tunnetaan tänä päivänäkin edelleen Beaufortin herttuan ja herttuattaren kotina. Alunperin laji on kuitenkin saapunut Kauko-Idästä Englantiin (ja Eurooppaan). Sieltä löytyvät myös nykyaikana parhaimmat pelaajat. Maailman rankingtilastojen kärjessä ovat maat kuten Kiina, Japani, Indonesia ja Thaimaa.

Lajin toimijat Suomessa

Suomen Sulkapalloliitto on perustettu 1954 paikallisten sulkapalloseurojen kattojärjestöksi. Se toimii palvelu- ja edunvalvontajärjestönä pitäen huolta paikallisista seuroista. Seura- ja järjestötoiminnan lisäksi liiton toimialoihin kuuluvat myös sulkapallon huippu- ja harrastetoiminta. Liitto järjestääkin vuosittain sulkapallon SM-kilpailut, ylläpitää sulkapallon Hall of Famea ja järjestää erilaisia matalan kynnyksen tapahtumia.

Tästä pääset sulkapallon pariin!

Lue myös