PADEL

Padel on laji, jota voisi ajatella tenniksen ja squashin yhdistelmänä. Sitä pelataan nelinpelinä ja sen kenttä on tennismäinen. Ulkorajoilla on kuitenkin seinät, joista pallo voi sääntöjen puitteissa pompata. Padel on kasvattanut suosiotaan Suomessa viime vuosina ja uusia ulko- ja sisä kenttiä nousee aika ajoin. Kenttä voi olla keinonurmea, muovimattoa tai jotakin muuta sopivaa materiaalia.

Kenelle soveltuu?

Laji soveltuu kaikille pallopeleistä kiinnostuneille. Tarvitset kuitenkin aina neljä pelaajaa peliin mukaan, joten peli on melko sosiaalinen seurapeli.

Kustannukset?

Kustannukset omatoimiharrastukseen ovat pienet ja kenttävuokran voi jakaa aina peliporukan kesken. Maila, pallot ja sopiva vaatetus riittävät muuten. Seuran kautta harrastaessa ja kilpaillessa tarvitset kilpailulisenssin ja vakuutuksen. Seuramaksut alkavat muutamasta kymmenestä eurosta ylöspäin. Mailan hinnat lähtevät noin 70 € ylöspäin. Moni padeltoimija myös vuokraa mailoja muutamalla eurolla per kerta tai mailan hinta kuuluu pelimaksuun.

Montako kertaa viikossa harrastetaan?

Padelia voi pelata omalla porukalla niin usein kuin haluaa tai niin usein, kuin vapaita vuoroja on saatavilla. Seurat tarjoavat myös valmennusta ja harjoitteluryhmiä, joiden kanssa pääsee harjoittelemaan yleensä 1-3 kertaa viikossa.

Hyvät puolet

  • Helppo oppia
  • Kevyt maila
  • Pienet kustannukset
  • Lajissa voi hyödyntää osaamista muista mailapeleistä, kuten tenniksestä ja squashista
  • Melko turvallinen laji harrastaa

Huonot puolet

  • Laji verrattain pieni ja kenttiä ei ole vielä kovin runsaasti

Matala kynnys

Laji on helppo omaksua ja samantasoisen peliseuran kanssa lajissa kehittyy nopeasti. Tempo ei ole yhtä kova kuin tenniksessä ja squashissa, mutta padelissakin on omat pelin luonteeseen kuuluvat asiat, jotka tulevat tutuiksi ajan myötä. Nelinpeli mahdollistaa sen, että hyvällä sijoittumisella ja ajatustyöllä myös huonommin liikkuvat pysyvät paremmin pelissä mukana. Alun perin laji on ollut suosittua nimenomaan iäkkäämmän väestön keskuudessa.

Laji maailmalla

Laji on lähtenyt etelä-Amerikasta ja se on suosittua myös esimerkiksi Espanjassa.

Lajin toimijat Suomessa

Suomessa on 18 liiton alaista padel seuraa ja olosuhdepuolella löytyy tällä hetkellä 23 padel-hallia, 81 sisäkenttää ja 49 ulkokenttää.

Tästä pääset padelkentille!

Lue myös