BOULDEROINTI

Boulderointi on yksi kiipeilyn suosituimmista muodoista. Kyseisen lajin ero normaaliin kiipeilyyn on se, että siinä ei tarvitse käyttää muita varusteita kuin kenkiä. Boulderointi on siis kiipeilyä ilman turvavarusteita näin lyhyesti sanottuna. Boulderointia voi harrastaa sekä sisä että ulkotiloissa. Sisätiloissa boulderointi tapahtuu seiniin kiinnitettyjen kappaleiden varassa kiipeillen. Joku voisi ajatella lajin olevan todella vaarallinen, koska siinä ei käytetä turvavarusteita. Luuloista huolimatta laji on kuitenkin todella turvallinen, koska kiipeilyseinien alla täytyy aina olla pehmopatja. Sama sääntö pätee ulkoboulderointiin, sillä ulkona boulderointi ilman pehmopatjaa taikka turvavarusteita on hengenvaarallista. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei laji ole vain hurjapäitä varten vaikka niin voisi päätellä. Boulderoinnilla on Suomessa laaja harrastajakunta, mikä näkyy eteenkin boulderointitehtaiden sekä boulderointikisojen määrässä.

Kenelle soveltuu?

Boulderointi ei sinänsä vaadi harrastajaltaan mitään erityisominaisuuksia. Kuitenkin rauhallisuus, keskittymiskyky sekä lihasvoima saattavat auttaa lajissa pärjäämiseen. Nämä kolme tekijää takaavat sen, että harrastaja jaksaa roikkua käsien varassa tulematta paniikkiin esimerkiksi korkeasta paikasta. Laji sopii kuitenkin lähes kenelle tahansa, mutta liikuntarajoitteisille lajia ei voi kuitenkaan suositella. Boulderointia tehdään kilpailumielessä yksin, ja omaan suoritukseen ei siinä vaikuta ketään muu osallistuja. Boulderointia voi silti harrastaa myös kavereiden kanssa käyden boulderointitehtaalla samaan aikaan ystävien kanssa. Kokonaisuudessaan boulderointi sopii siis lähes kenelle tahansa ja sitä voi harrastaa myös niin monen ihmisen kanssa kuin vain itse haluaa.

Kustannukset?

Boulderointia pääsee kokeilemaan maksamalla 5-15€ maksavan kertamaksun. Kyseinen maksu usein nousee hiema viikonloppuisin, mutta ei kuitenkaan merkittävästi. Boulderoimaan pääsee myös noin 100-150€ maksavilla 10-kerran käyntikorteilla sekä myös hieman halvemmilla syys, -talvi, -kevät ja kesäkorteilla. Itse boulderointimaksujen lisäksi lajiin tarvitaan myös asiaan kuuluvat kengät. Niitä saa vuokrattua alle 20€ lähes jokaisesta boulderointitehtaasta, mutta niitä voi ostaa myös itse 70-180€ hinnalla.

Montako kertaa viikossa harrastetaan?

Boulderoinnin harrastamisen viikkomäärä on riippuvainen harrastajan intresseistä. Jos harrastaja boulderoi vain hauskuuden ja vapaa-ajanvieton takia, ei ole viikkomäärällä oikeastaan mitään väliä. Kuitenkin jos harrastajalla on mielessä lajista aiheutuva kunnon kasvu, on suositeltavaa harrastaa lajia vaikkapa 2-4 kertaa viikossa. Lajissa nopea kehitys ja kilpailukykyisyys eivät tule helposti, vaan niitä tavoitellessa tulisi boulderointia harrastaa useammin kuin 4 kertaa viikossa.

Hyvät puolet

  • Todella hauskaa
  • Halpaa
  • Suhteellisen turvallista
  • Monia boulderointitehtaita

Huonot puolet

  • Riski loukkaantua on pieni, mutta jos loukkaantuu, vahingot voivat olla suuret
  • Lajin huippuosaaminen ei takaa taloudellista hyvinvointia

Matala kynnys

Laji on vanhemmille ikäpolville aika vaativa. Nuorilla henkilöillä on usein vahvemmat nivelet sekä puristusote, mitkä tekevät boulderoinnin harrastamisesta turvallisempaa. Jos kuitenkin myös vanhempia ihmisiä laji kiinnostaa, voi sitä kokeilla oman arviointikyvyn mukaan. Tässäkin täytyy kuitenkin muistaa, että boulderoinnissa alla on aina patja, joten laji on turvallista. Lajin aloittamiskynnys on ikää lukuun ottamatta todella pieni. Boulderointi ei ole kallista, siihen tarvittavia kenkiä voi kätevästi vuokrata buolderointitehtailta, siitä on olemassa paljon aloittelijan kursseja ja boulderointihalleja on ympäri Suomea yllättävän paljon.

Laji maailmalla

Laji on maailmalla suosittua. Boulderointitehtaita ja -halleja on monissa eri maissa ja sitä harrastetaan monissa etelän maissa sisätilojen lisäksi myös luonnonolosuhteissa erityisen paljon. Lajissa järjestetään vuosittain maailmanmestaruus-ja Euroopanmestaruuskisat, mikä kertoo lajin suosiosta.

Lajin toimijat Suomessa

Suomessa boulderoinnin päähuomio kiinnittyy boulderliigaan, joka toimii Suomen boulderoinnin kattojärjestönä.

Tästä pääset katsomaan boulderointimahdollisuuksia!

Lue myös