KUNTOSALI

Ensimmäiset kuntosalit perustettiin Suomessa 1900-luvun alkupuolella. Ne olivat silloin tarkoitettu lähestulkoon pelkästään painijoita ja yleisurheilijoita varten. Nykyään kuntosali on liikuntapaikka, jossa kaikki ihmiset voivat kehittää tai ylläpitää omaa kuntoaan, esimerkiksi kuntosalilaitteilla tai painoilla. Kuntosali soveltuu kaikille liikunnasta kiinnostuneille, sillä voit treenata siellä itsellesi sopivalla tavalla.

Kuntosaleilla on monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia, kuten painot, laitteet sekä vaikkapa oma kehonpaino. Kuntosaleilla on myös usein ryhmäliikuntaa, johon voi osallistua. Kuntosalipaikkoja tarjoavat niin kunnat, yksityiset yritykset ja seurat. Lisäksi monilla kuntosaleilla on esimerkiksi omia valmennus- ja hierontapalveluita. Suomessa on monia eri kuntosaliketjuja, joista jokainen voi valita palveluiltaan ja sisällöltään itselleen sopivan.

Kenelle soveltuu?

Kuntosali on jokaiselle sopiva harrastus. Monipuolinen sekä säännöllinen liikunta on ihmiselle erittäin tärkeää ja kuntosaliharrastus on siihen kätevä vaihtoehto. Kuntosalilla et tarvitse omaa valmentajaa, joten sinä päätät milloin treenaat. Monille kuntosaleille pääsee nykyään myös ympäri vuorokauden. Kuntosali on hyvä vaihtoehto myös liikuntarajoitteisille, sillä salilla on monipuolisia harjoittelumahdollisuuksia. Kuntosalien alaikäraja on yleensä 15 vuotta, mutta vanhempien luvalla voi päästä nuorempanakin ohjatusti harjoittelemaan.

Kustannukset?

Kuntosalille on hyvä ottaa mukaan normaalit liikuntavaatteet ja sisäkengät, sillä monet kuntosalit haluavat, ettei sisällä kuljeta ulkokengillä. Kuntosaliharrastuksen olennaisin kustannus on kuntosalimaksut. Keskimäärin kuntosalien kuukausimaksut ovat noin 20-70 euroa/kk. Kuntosaleilla on myös usein erilaisia hintavaihtoehtoja. Johonkin vaihtoehtoon sisältyy esimerkiksi hieronta.. Lähes kaikilla kuntosaleilla on myös kertahintoja. Kertamaksut ovat noin 2-10 euroa. Monet kunnat myyvät kuitenkin omia liikuntarannekkeitaan, jonka ostamalla voi käyttää kaikkia kunnan liikuntapalveluita.

Jos harjoittelet kuntosalilla tavoitteellisesti tai raskaasti, voi olla hyvä ostaa myös rannetuet, polvisiteet sekä palkata oma valmentaja. Henkilökohtainen perusvalmentaja maksaa kuukaudessa 100 eurosta jopa 500 euroon saakka, riippuen kuinka usein häntä tapaat. Rannetuki maksaa noin 15-40 euroa, sekä polvituet 20-60 euroa. Perustreenaaja pärjää kuitenkin usein ilman näitä apuvälineitä.

Montako kertaa viikossa harrastetaan?

Yleensä kuntosaleilla käydään oman aikataulun mukaan. Monille kuntosaleille pääsee myös nykyään ympäri vuorokauden, jos on salin jäsen. Jos haluat ylläpitää kuntoasi ja terveyttäsi, voit käydä salilla vaikka kerran viikossa. Kehittävä harjoittelu vaatii kuitenkin 2-4 harjoittelupäivää viikossa, riippuen tavoitteistasi. Normaali kuntosalitreeni vie aikaa noin tunnin-puolitoista tuntia

Hyvät puolet

  • Monipuoliset harjoittelumahdollisuudet
  • Omatoimista harjoittelua
  • Edullinen harrastus
  • Monia eri kuntosaliketjuja
  • Erittäin helppo aloittaa Kehittää kuntoa ja terveyttä
  • Kaikille yli 15-vuotiaille sopiva harrastus

Huonot puolet

  • Joillakin saleilla saattaa olla ruuhka-aikoja
  • Motivaatiota saattaa olla vaikea pitää yllä

Matala kynnys

Aloittelijan kannattaa ottaa selvää eri kuntosalilaitteista välttääkseen tapaturmat. Joillakin saleilla tarjotaan perusopetusta liittymisen ohella. Internetistä löytyy myös paljon ilmaisia treenisuunnitelmia, jotka antavat selvät ohjeet mitä tehdä salilla. Jotkut kokevat kuntosalille menemisen ensimmäistä kertaa jännittävänä, mutta kannattaa muistaa, että kaikki ovat siellä samasta syystä: kehittyäkseen!

Laji maailmalla

Kuntosaliharrastus on erittäinen yleinen harrastus maailmalla. Voimannostosta ja kehonrakennuksesta järjestetään myös paljon erilaisia kilpailuja.

Lajin toimijat Suomessa

Suomessa on yli 450 kaupallista kuntosalia. Harrastajien määrä oli kansainvälisen liikuntatutkimuksen mukaan vuonna 2005-2006 noin 524 000 henkeä.

Tästä löydät sinulle sopivan kuntosalin!

Lue myös